Piilota nuottikuva | Muuta kuvan kokoa
1.
Haavoihin Herran Jeesuksen
pois nukun armoon turvaten.
Jeesuksen ristinkuolema
on sielun ainut kunnia.
2.
Oi Jeesus, riemu, rauhani,
kuoleman muutat voitoksi.
Sen tähden ilman pelkoa
voin tuomiolle astua.
3.
Niin kuljen kautta kuoleman
autuuteen luokse Jumalan.
Pois pesi Kristus syntini.
Vie minut, Herra, luoksesi.
624 Haavoihin Herran Jeesuksen
In Christi Wunden schlaf ich ein
Virsi 624 alkaa oudolla kuvalla kuolemasta: kuoleva "nukkuu Jeesuksen haavoihin". Sama kuva esiintyy muissakin virsissä (56, 244, 314). Virsien "muinaiskieleen" perehtymätön voi syystä kysyä, mitä tuollaisella - jopa vastenmielisellä - kuvalla halutaan sanoa.
Virsien 75 ja 561 taustatiedoissa Tauno Väinölä mainitsee herrnhutilaisen haavamystiikan. Vuodesta 1728 vaikuttaneessa herrnhutilaisuudessa haavamystiikka kukoisti. Sionin Wirsissä (suom. 1790), herätysliikkeidemme suosimassa herrnhutilaislaulukirjassa, halutaan "olla Jeesuksen haavoissa seistessä, istuessa, käydessä ja maatessa" (SW 74:7); "vajota syvälle" Jeesuksen haavoihin (SW 150: 8) tai lauletaan hänen "kylkihaavastaan sielun viimeisenä satamana" (SW 190:9).
Haavakuvat saattavat tarkoittaa Jeesuksen ristinkuolemaan turvautumista mutta mystiikan kielessä viitata myös yliaistilliseen kokemukseen, jossa uskova oman olemisensa kadottaen sulautuu jumalalliseen, Kristukseen. Kokemuksesta käytetään nimitystä unio mystica.
Virsi 624 julkaistiin Leipzigin virsikirjassa 1638, yhdeksän vuosikymmentä ennen herrnhutilaisuuden syntyä. Haavamystiikka ei ollut tuntematonta silloinkaan - oikeastaan se palautuu ainakin keskiaikaan; sitä edustaa esim. Arnulf Louvainilaisen (n.1200-1250) virsirunous (virsi 63).
Luterilaiseen perinteeseen virsi 624 silti liittyy: sen saksankieliseen tekstiin on lainattu lause "Mit Fried' und Freud' ich fahr' dahin" Lutherin laatimasta kuolemaan valmistautumisen virrestä. Luther nimittää siinä kyllä kuolemaa uneksi, mutta ei puhu Jeesuksen haavoihin nukkumisesta.
Yxi Tarpelinen Nuotti=Kirja 1702 kertoo, että tätä virttä on ennen vanhaan laulettu nykyisen virren 420 keskiaikaisella sävelmällä.
Pekka Kivekäs
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.
