Luokitus: Isänmaa Katso virsi 546 ruotsinkielisessä virsikirjassa
Virren tarina
577 Sun kätes, Herra, voimakkaan
Bevara, Gud, vårt fosterland
Maamme-laulu ja isänmaanvirsi Sun kätes, Herra, voimakkaan liittyvät J. L. Runebergin (1804-1877) runoudessa selvästi toisiinsa. Totta kai ne ovat luonteeltaan erilaiset: virsi on rukous, kansallislaulusta taas hengellinen ulottuvuus puuttuu. Mutta näiden kahden runon sisällössä on paljon yhtäläistä.
Lähtökohta on yhteinen: "Ei laaksoa, ei kukkulaa, ei vettä, rantaa rakkaampaa kuin kotimaa tää pohjoinen" – Maamme-laulun avausta vastaavat virren sanat: "meille alla auringon tää synnyinseutu rakkain on".
Kun Maamme-laulussa sanotaan: "Täss' auroin, miekoin, miettehin isämme sotivat", niin virren 3. säkeistössä laulamme: "On isät täällä taistelleet ja uskoneet ja toivoneet."
Silmäänpistävin yhtäläisyys on molemmissa runoissa esiintyvä kuva kukaksi avautuvasta nupusta. Maamme-laulu ennustaa tulevaa: "Sun kukoistukses kuorestaan kerrankin puhkeaa", meidän rakkautemme saa isänmaan toivon ja riemun nousemaan loistossaan. Virsi sen sijaan kuvaa nykytilannetta menneisyyden taustaa vasten: "Sä autoit valoon tämän maan kuin kedon kukan ummustaan."
Kauas tuleviin päiviin virsikin suuntaa ajatuksemme, kun sen lopussa rukoilemme: ”Suo, että sanas kirkkaana / saa keskellämme kaikua, / ja kautta sukupolvien / suo soida nimes kiitoksen.”
Sun kätes, Herra, voimakkaan tuli vasta vuoden 1938 suomenkieliseen virsikirjaan, siihen joka otettiin käyttöön juuri talvisodan syttyessä. Harras, ytimekäs ja rikassisältöinen virsi, jossa yksikään sana ei ole turha, tuli pian rakkaaksi ja tärkeäksi kansallemme, eikä vähiten sotiemme rintamamiehille.
Runebergin suuri isänmaanvirsi osoittaa, miten paljon meillä on aihetta kiitokseen. Se viittaa luottavasti tulevien sukupolvien työhön ja rukoukseen. Ennen kaikkea se on rukous isänmaan puolesta.
Tauno Väinölä
Sävelmästä lisää virren 79 tarinan yhteydessä.
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.