1.
Herrani, minut tänne loit,
ihmisen osan annoit,
kristityn kutsumuksen soit,
korkeaan ikään kannoit.
Tuntea matkallani sain
juhlaa ja tuskaa rinnakkain.
Armosi aina riitti.
2.
Voin muistaa vielä toisia
ja rukouksiin liittää,
voin toisten vaivaa kuunnella
ja heidän kanssaan kiittää.
Kun toisen kuormaa kevennän,
saan rohkeutta enemmän
myös omat vaivat kantaa.
3.
On suurta lahjaa ystävyys
ja seura rakkaitteni.
Ja Herran hyvyys, läheisyys
uudistaa nuoruuteni.
Suo, Herra, minun oppia
myös uutta sukupolvea
viisaasti ymmärtämään.
4.
Opeta päivä kerrallaan
ottamaan kädestäsi.
Aurinko laskee aikanaan,
vaan pysyn lähelläsi.
Ei silloin yö, ei kuolema
minua seuraa matkalla,
tie kulkee uuteen aamuun.
Herkko Kivekäs (1910-2010) tunnetaan kirjoittavana pappina, joka on julkaissut runoja, hartauskirjoja ja pakinakokoelmia. Ennen jäämistään eläkkeelle 1976 hän toimi kolme vuosikymmentä pappina Lappeenrannassa, ensin kappalaisena, sitten kirkkoherrana.
Yhdessä Jaakko Haavion kanssa Herkko Kivekäs toteutti Siionin virsien uudistustyön (1971). Tässä heränneiden veisuukirjassa on hänen sanoittamansa lähetysvirsi Pyhään nimeen Herran (SV 206). Se alkaa muistuttamalla kasteestamme ja siitä, miten Jumalan valtakunnassa "varttuu kristikansa suuriin tehtäviin". Kyse on nimenomaan lähetystyöstä. Veisaaja rukoilee Herralta apua, jotta hänkin voisi olla ojentamassa Sanan leipää merten tuolle puolen. Tähän valtakunnan työhön hän haluaa kaikin voimin kiirehtiä: "Nyt on auki ovi, / viipyä ei sovi, / siispä kiirehdän / antaakseni kaikkeni." Siinäpä kasteen velvoitus, kristityn tehtävä, hänen kutsumuksensa.
Kristityn kutsumus on myös Herkko Kivekkään virsikirjaan kirjoittaman vanhustenvirren Herrani, minut tänne loit aiheena: "Herrani, minut tänne loit, / ihmisen osan annoit, / kristityn kutsumuksen soit." Kristityn kutsumuksen täyttämisen ei vanhuudessa enää tarvitse merkitä samanlaista aktiivisuutta, kaikkensa antamista, kuin aikaisemmin. Mutta vielä voi muistaa toisia esirukouksissa ja kuuntelemalla keventää heidän vaivojaan – ja näin saada rohkeutta omienkin vaivojensa kantamiseen.
Korkeaan ikään ehtinyt muistaa kiitollisena elämän matkalla kokemaansa juhlaa ja tuskaa, hän iloitsee ystävistä ja rakkaittensa seurasta, hän toivoo oppivansa "myös uutta sukupolvea viisaasti ymmärtämään". Herrani, minut tänne loit päättyy kuvaan laskevasta auringosta. Kristityllä ei edessään kuitenkaan ole yö, vaan "tie kulkee uuteen aamuun".
