1.
Vieläkin Herra tuhlaa
päiviini lämpöään.
Hän antaa uutta voimaa
myös yksin elämään.
Puolesta rakkaitten
tein kerran paljon työtä.
Nyt kaipaus on myötä,
kun Isää rukoilen.
2.
Hän rikkaat päivät riisuu
ja ohjaa luopumaan.
Hän uuden kasvun alkuun
taas kutsuu armossaan.
Muistoihin valoisiin
nyt rakkaimpani suljen,
vaan Herran kanssa kuljen
jo uusiin askeliin.
3.
On ilon aika tuolla
ja tuolla itketään.
Niin monta ihmislasta
on nytkin yksinään.
Vaan meihin jokaiseen
Herralta rauhaa riittää.
Näin Jeesus meidät liittää
voi yhteen perheeseen.
4.
Jumalan perheen juhla
on kerran taivaassa.
Yhteinen armo meillä
on nyt jo ruokana.
Näin saamme tervehtää
toivossa toisiamme
ja kiittää Jeesustamme.
Hän turvaksemme jää.
Sairaalasielunhoitaja ja kirjailija, teologian tohtori Irja Kilpeläinen on monissa kirjoissaan kuvannut lämpimästi, joskus humoristisesti ja samalla viisaita neuvoja antaen vanhuutta ja yksinäisyyttä. Kilpeläisen ajatuksia on Anna-Maija Raittilan virren taustalla.
Virren alkuperäinen lähtökohta löytyy ensimmäisen säkeistön sanasta yksin. Virren työnimenä olikin ”yhden lautasen virsi”. Yksinäisyydestä saa joka päivä muistutuksen, kun pöytä katetaan vain yhdelle. Alkuvaiheessa virsi jopa alkoi näin: ”Nyt katan ruokapöytään / vain yhden lautasen. / Näin yksin olen jäänyt / keskelle tyhjyyden.”
Yksinäisyydessä ovat läsnä muistot, mutta myös kokemus siitä, että Herra ”tuhlaa” lämpöään ja voimaansa myös yksin elävälle. Surutyössä opetellaan luopumaan, mutta muistojen keskellä alkaa vähitellen oma uusi elämä, uusi kasvu, ”uudet askelet”. Silloin voi huomata, että ympärillä onkin monta yksinäistä erilaisissa elämäntilanteissa: ”On ilon aika tuolla / ja tuolla itketään.” Muodostamme kaikki yhden perheen, jonka Jeesus liittää yhteen.
Täällä on ravintona armo, toivo kantaa ja Jumalan perheväen yhteys koetaan täytenä taivaassa.
Valoisa koraalitoisinto, jonka Ilmari Krohn on tallettanut Pieksämäeltä, antaa musiikillisen perussävyn tälle yksinäisyyden virrelle.
