1.
Oi Kristus, valtiaamme
ja poika Daavidin,
hallitset, kuninkaamme,
iäisiin aikoihin.
Nyt siunaa lahjoinesi
myös meitä kaikkia,
tee meidät omiksesi,
suo autuus armosta.
2.
Kun viisaat itämaasta
luo seimen saapuivat,
he tiedon kuninkaasta
ja tähden tunsivat.
Nyt meitä sanan tähti
johdattaa luoksesi.
Se taivaastasi lähti
valoksi, oppaaksi.
3.
Oi suurin kuninkaista,
et etsi kunniaa,
et valtaa vaihtuvaista,
et kultaa, purppuraa.
Et kulje juhlittuna
maan suurten saatossa,
vaan kannat pilkattuna
piikkistä kruunua.
4.
Kuitenkin ihanampi
on kirkkautesi,
maailmaa avarampi
on sinun valtasi.
Saa viimein pilkkaajasi
tuomion iäisen
vaan hurskas suojassasi
rauhasi suloisen.
5.
Minulle armo anna
ja valtakuntasi,
laupeudessa kanna
ja siunaa matkani.
Kun kuolema ja hauta
ahdistaa sielua,
niin, Herra, silloin auta,
hädässä puolusta.
6.
Suo, Kristus, sanan loistaa
kirkkaana tähtenä
ja eksytykset poistaa,
varjella synniltä.
Suo seurakunnassasi
myös minun tunnustaa
sinua Herranani,
ylistää Jumalaa.
Lisää suosikkeihin
Kuuntele virsi
Laulettu 1. säkeistö
CC Freian laulajia, Teija Tuukkanen (piano)
Sävelmä
Säestys
Martin Behm 1606. Suom. Elias Lönnrot 1874. Virsikirjaan 1886. Uud. komitea 1984. | Sävelmä: Toisinto Noormarkusta.
Loppiaisvirren Oi Kristus, valtiaamme saksalainen kirjoittaja Martin Behm (1557-1622) palveli luterilaisena pappina synnyinkaupungissaan Sleesian Laubanissa (nyk. Luban, Puolassa). Aika oli ankara; seutua koettelivat nälkä, rutto ja vihdoin myös 30-vuotinen sota. – Behm oli hyvä saarnamies ja julkaisikin useita saarnakirjoja; lahjakkaana runoilijana hän kirjoitti yli 500 virttä. Virsikirjassamme niitä on kolme (tämän loppiaisvirren lisäksi Jeesus-virsi 298 ja kevätvirsi 567).
Loppiaisvirsi mainitsee tietenkin ”viisaat itämaasta”, jotka saapuivat lahjoineen kunnioittamaan Jeesus-lasta. Heidän lahjansakin ovat mukana (säk. 3), joskin ikään kuin peitetysti. Elias Lönnrot suomensi sen kohdan näin: ”Sä, suuri kuninkaamme, / Et etsi päältä maan / Valtaa ja korkeutta, / Katoovaa kunniaa; / Et loista suurten lailla, / Et kultakruunua / Sä kanna, kannat pilkkaa / Ja ylenkatsetta.” Mutta virsikirjaan (1886) sanoitus tuli vähän muutettuna:
Sä suurin kuninkaista,
Et etsi tavaraa
Maailman katoovaista,
Et turhaa kunniaa;
Et loista suurten lailla
Kruunulla kullasta,
Sun kruunus, kultaa vailla,
On orjantappuraa.
Siinä viitattiin selvästi meidän tapaamme antaa joululahjaksi ”katoovaista tavaraa”. Se yksityiskohta häivytettiin vuoden 1938 virsikirjasta: ”Sä suurin kuninkaista, / et etsi kunniaa, / et kultaa katoovaista / ja turhaa maailmaa. / Et loista suurten lailla…"
Tuntuu siltä, että tekstin muokkaajan mielessä on soinut Topeliuksen joululaulun tuttu suomennos: ”En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan…” Virsikirjaan tulleena Topeliuksen laulu alkaa nyt sanoilla ”Ei valtaa, kultaa, loistoa” (31), ja Behmin loppiaisvirressä laulamme: ”…et etsi kunniaa, / et valtaa vaihtuvaista, / et kultaa, purppuraa”. Onkin ymmärrettävää, että virsistä löytää paljon tämän kaltaisia kosketuskohtia, tahallisia tai tahattomia.
Sävelmä, Noormarkusta muistiin merkitty toisinto, yhdistää virren mm. lähetysvirteen 424 ”Maan ääriin asti, Herra”.
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.