1.
Kunnian Herraa palvelkaa
kaikille siunaukseksi
armoa vieden avaraa
ihmisten vapaudeksi.
Riemu on suuri taivaassa,
tuhlaajalasten kotona,
aina kun syntinen kääntyy.
2.
Eloa kypsyy korjuuseen,
lyhyt on toiminnan hetki.
Turmion suureen synkkyyteen
rientävi ihmisten retki.
Kristusta jos ei tunneta,
kuljetaan ilman toivoa
kolkkoa kuolemaa kohti.
3.
Sydämin, suin ja kätten töin
avuksi kiiruhtakaamme.
Rukous nouskoon päivin, öin,
Herralta Hengen me saamme.
Hätä ja tuska maailman
suurempi on kuin aavistan.
Ken tahtoo kärsivää auttaa?
4.
Hopeat, kullat Herran on,
päiväni myös ovat Herran.
Aika kun saapuu tuomion,
lainaansa kysyy hän kerran.
Auta siis käymään tietäsi,
niin kuin sen kuljit, Herrani,
palvellen matkalla muita.
Voidaan laulaa myös sävelmällä 197.
Lisää suosikkeihin
Kuuntele virsi
Hans Utbø 1870, pain. 1880. Suom. Mikael Nyberg 1920. Virsikirjan lisävihkoon 1963. | Sävelmä: Toisinto Pohjois-Savosta.
Virren kirjoittaja, norjalainen opettaja Hans Utbø (1849-1875), on virsikirjamme nuoria runoilijoita: hän oli kuollessaan juuri täyttänyt 26 vuotta. Kokoelma hänen runojaan, niiden joukossa tämä virsi, julkaistiin vasta 1880, mutta tämä virsi syntyi jo 1870, jolloin Utbø oli 21-vuotias.
Kunnian Herraa palvelkaa on voimakas lähetysvirsi, joskin se on sijoitettu palveluvirsien osastoon. Se kutsuu palvelemaan Jumalaa viemällä armon sanaa eli evankeliumia ”ihmisten avuksi”. Se taas tapahtuu ”palvellen matkalla muita”, kuten suomennoksen painokkaat loppusanat kuuluvat. Lähetys ja palvelu eli diakonia kuuluvat yhteen.
”Eloa kypsyy korjuuseen.” Kun paljon ihmisiä tuli Jeesuksen luo, tämä sanoi heihin viitaten: ”Katsokaa tuonne! Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi” (Joh. 4:35). Aina ajankohtainen on hänen sanansa: ”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis Herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.” ”Elonkorjuu” tarkoittaa kaikkea lähetystyötä, sadon korjaamista iankaikkiseen elämään. Sadonkorjaajan ilosta pääsee osalliseksi myös lähettävän seurakunnan jäsenenä.
Virren syntyaikoina puhuttiin pakanalähetyksestä. Nykyisen virsikirjan lähetysvirsissä ei sanaa ”pakana” enää ole. Norjassa Utbøn virressä yhä ”pakanoiden joukot” rientävät ikuisuuden portille ja hätä on suuri ”pakanamaissa” (Sangboken 1983). Mikael Nybergin suomennoksessa (1920) ei alun alkaenkaan pakana-sanaa ollut.
Norjassa Utbøn virttä lauletaan Ludvig Lindemanin sävelmällä, jonka me tunnemme Grundtvigin virrestä 197 ”Ajasta aikaan varjellut”. Se tähän tekstiin liittyi alun perin myös meillä, Hengellisissä lauluissa ja virsissä (”Kallis on Herran palvelus”), ja sitä virsikirjan lisävihkokomiteakin 1963 ehdotti, mutta kirkolliskokous vaihtoi sen tilalle pohjoissavolaisen koraalitoisinnon. Nykyistä virsikirjaa valmistellut komitea ehdotti palaamista Lindemanin sävelmään (VKE 1984:443), mutta jälleen kirkolliskokous päätyi pohjoissavolaiseen toisintoon
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.