Piilota nuottikuva | Muuta kuvan kokoa
1.
Käskien et
hallitse, Kristus, et vaatimuksella.
Laupeudella
kosketat, rohkaiset laupeudella.
2.
Miekalla et
työhösi taivuta, painostamalla.
Katseesi alla
taivumme, lempeän katseesi alla.
3.
Säikytä et,
pelkoon et kutsu, kun vastuumme näytät.
Riemulla täytät,
herätät toivon ja riemulla täytät.
4
Uhkaile et,
varjele hengestä orjallisesta!
Kaipauksesta
lähdemme liikkeelle, kaipauksesta.
415 Käskien et
Ikke ved makt – ikke ved vold
Monissa hyvää tarkoittavissa 1800-luvun hengellisissä lauluissa ja uudemmissakin kristilliseen palvelutyöhön kehottavissa virsissä on perusvire, jossa muistutetaan laiminlyönneistä, vedotaan autettavien hätään ja käytössä olevan ajan arvaamattomuuteen. Norjalaisen Sverre Therkelsenin (s. 1925) avaama lähtökohta palvelulle on kuin tällaisen hoputuksen tai kaikenasteisen ”miekkalähetyksen” vastavirsi, antiteesi. Virren alkutekstissä toistuu kieltosana ikke kahdeksan kertaa: tämän ei-sanan alle joutuvat (alkutekstin mukaan) vallankäyttö, väkivalta, miekka, tuli, pelko ja tuomio. Niistä ei synny kristillistä palvelua, niitä ei voi myöskään käyttää aseina hyviinkään tarkoituksiin.
Palveluun ja lähimmäisen kohtaamiseen ihminen kutsutaan niin, että hän kokee laupeutta, taipuu taivaallisen Isän lempeän katseen alla ja täyttyy ilolla. Uhkailu luo orjan mielen, ihminen kovettuu ja etsii pakotietä. Entä viimeisen säkeistön kaipaus? Miten se voi olla voimanlähde? Alkutekstissä rinnan ovat toivo ja kaipaus (håp og lengsel). Ne yhdessä saavat ihmisen liikkeelle.
Therkelsenin virsi on painava puheenvuoro ei vain kristillisestä palvelusta ja sen lähtökohdista, vaan myös kristillisen etiikan näkökulma kaikkeen inhimilliseen vuorovaikutukseen, olipa kyse sitten perheen elämästä, lasten kasvatuksesta tai kansojen kohtaamisesta.
Virsi on syntynyt 1970 osaksi messua. Säveltäjä Knut Nystedt (s. 1915) on luonut yksinkertaisista melodia-aineksista selkeälinjaisen, vaikuttavan ja modernin koraalin.
Markku Kilpiö
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.
