1.
Kiitos nyt Herran!
Hän korkein on kuninkahamme.
Pyhänä soikohon
nimensä veisatessamme.
Oi kristityt,
hartaalla mielellä nyt
soikohon hallelujamme!
2.
Kiitos nyt Herran!
Hän kaiken on alku ja luoja.
Siipeinsä varjossa
meillä on turva ja suoja.
Huomaatko sen,
kuinka on uskollinen
armon ja autuuden tuoja?
3.
Kiitos nyt Herran!
Hän elämän meille on luonut.
Hän terveen ruumiin ja
mielen on lahjaksi suonut,
myös sairaille,
kaikille särkyneille
turvan on sanassaan tuonut.
4.
Kiitos nyt Herran!
Hän siunaten töitämme johtaa
antaen armonsa
auringon päällemme hohtaa.
Muistakaa vaan
nyt hänen rakkauttaan
meitäkin, lapsiaan, kohtaan.
5.
Kiitos nyt Herran,
kun nimeensä luottaa me saamme,
eläissä, kuollessa
turvata Vapahtajaamme.
Jeesus hän on,
hänelle kaikukohon
kiitos ja kunnia! Aamen.
Lisää suosikkeihin
Kuuntele virsi
Laulettu 1. säkeistö
Inka Kinnunen ja Tommi Niskala (laulu), Teija Tuukkanen (piano)
Sävelmä
Säestys
Joachim Neander 1680. Suom. Knut Legat Lindström 1867. Virsikirjaan 1886. | Sävelmä: Saksassa 1642.
Kirkkomusiikki voi hyvin barokin aikana. Jumalanpalvelukseen saattoi joka pyhä sisältyä päivän aiheeseen liittyvä kantaatti. Niin onnellisesti oli ainakin Leipzigin Tuomaankirkossa, jonka kanttori Johann Sebastian Bach sävelsi kirkkokantaatteja viisi vuosikertaa, siis noin 300. Parisataa niistä on säilynyt.
Eräiden Bachin kantaattien yksinomaisena tekstinä on jokin virsi. Niinpä kantaatti nro 137 Lobe den Herren, den mächtigen König der Ehren tarjoaa kuunneltavaksi tämän Joachim Neanderin tutun virren. Virren omaa sävelmää voi kuulla sen kaikissa viidessä osassa, kunnes se päätökseksi (5. säk.) kajahtaa täydessä loistossaan. Virren teksti–sävelmä-yhteys näyttää siis olleen Bachillekin tärkeä.
Virren kirjoittaja Joachim Neander (1650-1680) kuului reformoituun kirkkoon. Hän oli saanut vaikutteita pietismistä. Toimiessaan koulunrehtorina Düsseldorfissa hän rupesi järjestämään yksityisiä hartaushetkiä, seuroja. Se ei ollut sallittua, ellei pappia ollut mukana, ja Neander joutui vaikeuksiin. Hänet erotettiin määräajaksi virantoimituksesta. Jouduttuaan näin työttömäksi hän mielellään vaelteli luonnossa. Kallioista laaksoa, jossa hän viihtyi ja sepitti virsiään, alettiin sittemmin kutsua Neanderin laaksoksi (Neandertal). (Sieltä löydettiin 1856 muinaisen ns. Neandertalin ihmisen jäänteet.)
Neanderin virren lähtökohtana on psalmi 103. Alusta loppuun virsi ylistää Luojan, elämän antajan ja ylläpitäjän, voimaa ja kunniaa. Suomennoksen viimeisen säkeistön yllättävä käänne "Jeesus hän on jne." ei vastaa Neanderin alkutekstiä, jossa Kristusta ei lainkaan mainita.
Vuonna 1679 Neander kutsuttiin saarna-apulaisen tehtäviin synnyinkaupunkiinsa Bremeniin. Jo seuraavana vuonna vakava sairaus lopetti hänen elämänsä. Hän oli kuollessaan vasta 30-vuotias.
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.