Piilota nuottikuva | Muuta kuvan kokoa
1.
Kaikki maat, te riemuitkaatte,
kansat, Herraa palvelkaa!
Hänen luokseen tulla saatte,
sydämestä veisatkaa.
Kiitosvirsi kohotkoon,
riemun huuto raikukoon!
2.
Tyhjästä hän, Mestarimme,
meihinkin loi elämän.
Armon valoon heräsimme,
ruumiin, hengen antoi hän.
Kristus meidät verellään
osti uuteen elämään.
3.
Viettäkäämme kiitosjuhlaa,
tulkaa Herran huoneeseen!
Hyvyydessään Herra tuhlaa
laupeutta lapsilleen.
Kautta sukupolvien
kestää armo Kristuksen.
Inka Kinnunen ja Tommi Niskala (laulu), Teija Tuukkanen (piano)
Sävelmä327 Kaikki maat, te riemuitkaatte
Alle Welt, was lebt und webet
”Messuttaman ja laulettaman silloin pitää ja vihkimisen päätettyä alotan minä itse virren ’Koko mailma iloit’ mahtaa’. Minun täytyy itkeä.” Näin Nummisuutarien Esko ihan liikuttuen kuvittelee, millaista hänen häissään tulisi olemaan. Nykyisessä virsikirjassa hänen tarkoittamansa virsi alkaa sanoilla Kaikki maat, te riemuitkaatte. Sitä lienee siis ennen vanhaan käytetty häävirtenäkin, tuskinpa Aleksis Kivi muuten olisi sitä liittänyt Eskon hääkuvitelmiin.
Kaikki maat, te riemuitkaatte kuuluu psalmivirsiin. Se pohjautuu psalmiin 100: ”Iloitse, maa! Kohottakaa riemuhuuto Herralle!” Enää ei tuota jälkimmäistä kehotusta kylläkään oteta kirjaimellisesti, vaikka virressäkin veisaamme: ”Riemun huuto raikukoon!” Kyseessä ei muuten ole puhtaasti Vanhan testamentin tekstiä seuraileva psalmivirsi: sehän myös ylistää Kristusta, joka ”meidät verellään osti uuteen elämään” ja jonka armo kestää ”kautta sukupolvien”.
Virren lopullinen ’kristillistäminen’ näkyy tapahtuneen virsikirjan edellisessä uudistuksessa 1938. Toinen säkeistö alkoi silloin näin: ”Kadonnehet kuolollansa Kristus osti itselleen.” Tosin jo alkuperäisen suomennoksen (1701) sanonta ”vapaht’ omall’ verelläns’” viittasi Kristukseen, hänen nimeään mainitsematta.
Mutta alkuaan Kaikki maat, te riemuitkaatte oli ’puhdas’ psalmivirsi. Sen kirjoittaja, saksalainen asianajaja Johann Franck(1618-1677), oli yksi maansa 1600-luvun merkittäviä virsirunoilijoita. Virsi suomennettiin Jakob Arrheniuksen ruotsinnoksesta, jonka mukana tuli virren mahdollisesti ruotsalainen sävelmäkin. Franckin teksti heijastaa varmaankin myös syntyaikansa mielialoja Saksassa, iloa siitä että 30-vuotinen sota vihdoin oli päättynyt Westfalenin rauhaan 1648. Vuosiluku 1653 virren alla osoittaa, että se silloin ensi kerran julkaistiin Johann Crügerin virsikirjassa Praxis pietatis melica.
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.
