1.
Siunatkoon Herramme
synnyinmaata, kansaa täällä.
Maa vaatii voimamme,
taivas loistaa päämme päällä.
Synnyinmaa meille leivän antaa.
Tahdomme myös sen kuormat kantaa,
rakkaudella tehdä työtä.
2.
Luoja ei lapsiaan
kulkureiksi tuuleen luonut,
meillekin isänmaan,
äidinkielen hän on suonut.
Täällä on juuret, vaikka minne
vieraisiin maihin joutuisimme.
Synnyinmaan suola säilyy meissä.
3.
Palvellen toisia
viemme kodin kaikkialle.
Jeesus on turvana,
hän toi rauhan maailmalle.
Kuollessaan Kristus kaiken täytti,
meillekin risti suunnan näytti
kiitoksen, uhrin valtakuntaan.
Unkarin evankelisen kirkon uudistettuun virsikirjaan (1982) kuuluu virsi isänmaanrakkaudesta (Áldás és békesség). Sen runoilija, tohtori Miklós Bodrog (1929-2009) toimi luterilaisena pappina Budapestissa. Myöhemmin hän hankki myös psykoterapeutin pätevyyden. Hänen virsiään on Unkarin virsikirjassa kymmenkunta.
Virren avaussäkeistön näköala on kuin aava pusta, maa ja taivas: maa, joka kutsuu tekemään työtä leivän hankkimiseksi ja avara taivas sen päällä. Synnyinmaa kutsuu myös kantamaan sen kuormia.
Ainoastaan tässä virressä esiintyy sana ”äidinkieli”. Kansallisuuden tuntomerkkinä se nostetaan isänmaa-sanan rinnalle. Näistä muodostuvat pysyvät juuret, jotka säilyvät, vaikka jouduttaisiin muualle. Bodrog ei voi olla tarkoittamatta niitä yhteensä miljoonia unkarilaissyntyisiä, joita asuu entisillä unkarilaisalueilla kaikissa nyky-Unkaria ympäröivissä maissa.
Synnyinmaa, isänmaa, voidaan viedä kaikkialle, muttei kulttuurisena reservaattina, vaan osana sitä Jumalan valtakuntaa, jossa palvellaan toisia ja jossa koetaan Jeesuksen maailmalle tuoma rauha. Näin kolmas säkeistö laajentaa virren näkökulmaa maailmanlaajaksi hyvin modernilla tavalla: jotta voitaisiin luoda ”koti kaikkialle”, on oltava juuret jossakin.
Anna-Maija Raittila on kääntänyt muitakin Miklós Bodrogin runoja mm. Unkarin evankelisten pappien kaunokirjallisten tekstien kokoelmassa Kukkiva pensas (1971): ”Arkipäivän psalmi”, ”Pitkä tie voittoon” ja ”Sanojesi urut”.
Virren Siunatkoon Herramme sävelmä on unkarilainen vuodelta 1651.
Markku Kilpiö
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.
