1.
Tie taivaan kaita, ahdas on
ja ohdakkeinen aivan,
vaan matkamiehen voittohon
vie Herra kautta vaivan.
Jos ristin tieltä eksytään,
ei taivaan riemuun päästäkään,
ei tulla kruunatuksi.
2.
Ah, älä suutu, vaikka on
ristisi raskas kantaa.
On siinä armo verraton,
kun Herra kuormaa antaa.
Jos tuntuukin se raskaalta,
niin kärsi, kestä uskossa
kuoleman hetkeen saakka.
3.
Nyt vaikka kuljet köyhänä,
vieraana tällä tiellä,
on isänmaasi ylhäällä,
on ystäväsi siellä.
Ja valkoisissa vaatteissa
saat siellä kantaa kruunua
ja nähdä kasvot Herran.
4.
Ja vaikket vastausta saa,
kun huudat ensi kerran,
et virvoituksen pisaraa,
kun huokaat puoleen Herran,
jos onkin teräskova maa
ja taivaan viha kauhistaa,
niin sinut siellä kuullaan.
5.
Jos Herra näyttää viipyvän
näin koetellessansa,
kuitenkin aina nääntyvän
hän nostaa armollansa.
Kun kestät myrskyt maailman,
niin pääset suojaan sataman,
iäinen rauha alkaa.
6.
Hoitoosi ota sieluni,
laupias Isä taivaan,
kasvosi käännä puoleeni
nyt ahdistukseen, vaivaan.
On isän sydän sinulla,
minua tahdot varjella.
Sinussa turvan löydän.
Lisää suosikkeihin
Kuuntele virsi
Laulettu 1. säkeistö
Sirkku Rintamäki ja Mikko Helenius (laulu), Teija Tuukkanen (piano)
Sävelmä
Säestys
Suomalainen arkkivirsi 1790. Uud. Wilhelmi Malmivaara 1890. Virsikirjaan 1938. | Sävelmä: Saksassa 1562.
Virsi tarjoaa meditaation Jeesuksen sanaan: "Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään (Matt. 7:14).” Se pohjautuu suomalaiseen arkkivirteen vuodelta 1790. Wilhelmi Malmivaaran uudesti runoilemana se tuli Siionin virsiin ja sitä tietä aikanaan virsikirjaan.
Tie taivaan kaita, ahdas on kuuluu varsinaisiin perusvirsiin. Se on selvästikin sukua sitä seuraavalle, muutamaa vuosikymmentä nuoremmalle virrelle ”Käy kohti isänmaatansa” (365). Ihmisen elämä nähdään niissä vaelluksena. Kyseessä on ”kristityn vaellus tästä maailmasta tulevaan”, kuten John Bunyanin kuuluisan teoksen täydellinen nimi kuuluu. Molemmissa on samanlaista jykevyyttä. Samalla eteläpohjalaisella sävelmälläkin niitä on perinteisesti veisattu ja voidaan yhä veisata, vaikka virren 364 ykkösmelodiaksi onkin nyt osoitettu toinen, saksalainen koraali.
Bunyanin Kristityn vaellusta voisi vaikka pitää tämänlaisten virsien äitinä. Siitähän on peräisin tuttu hengellinen laulu ”Vuori korkea” (HLV 207; LKM 160 ”Vaikka polku näin”), jonka runomittaa teoksen ensimmäinen suomentaja J. J. Malmberg (1809) kylläkin muutti. Anna-Maija Raittilan uusi, alkuperäistä mittaa noudattava suomennos kuuluu:
Jos onkin vuori työläs, korkea,
en tahdo säikkyä sen vaaroja,
tien tiedän, elämään se johdattaa.
Rohkaistu, sydän. Hervota et saa.
Parempi työläs tie ja oikea
kuin helppo, väärä, tuhoon johtava.
Virsi Tie taivaan kaita, ahdas on vaikuttaa todelta, realistiselta. Sitä on uskominen. Vaelluksen vaivoja ei kaunistella, mutta ei liioin kauhistellakaan, sillä sanoma armosta soi lujana, horjumattomana. Siinäkin on ”armo verraton, kun Herra kuormaa antaa”. Silloinkin, kun toivoa ei tunnu lainkaan olevan, kun on ”teräskova maa ja taivaan viha kauhistaa”, taivaan Isä kuulee vaeltajaa. Hänelle saa sanoa: ”Hoitoosi ota sieluni, / laupias Isä taivaan – – sinussa turvan löydän.”
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.